 | |
AS Printon Trükikoda on perustettu vuonna 2000 reproyrityksen KO Service aloitteesta.
Aloitimme toimintamme yhdellä B1 koon 4-väri offset-painokoneella ja suurimman osan jälkikäsittelystä hankimme lisäpalveluna muilta. Olemme tähän mennessä kaksinkertaistaneet meidän painotehomme ja myös kaikki jälkikäsittelytyöt hoidetaan oman talon voimin. Olemme kahdeksassa vuodessa käyneet läpi todella laajan kehityskaaren ja siitä ovat nousseet esiin meidän kolme tärkeintä arvoa: joustavuus, partnerisuhteet ja laatu.
JOUSTAVUUS
Me emme näe ongelmia, vaan haasteita, olemme jatkuvasti avoinna uusille mahdollisuuksille ja tekniikoille. Määrittelemme tilauksen valmistumisen määräajan asiakkaan toiveiden ja tuotantomäärän mukaan. Emme suhtaudu alasta vähemmän tietäviin asiakkaisiin ylimielisesti, vaan pyrimme löytämään mahdollisuuden heille painoalan tärkeiden yksityiskohtien esittelemiseen. Olemme aina asiakkaan käytettävissä ja suhtaudumme jokaiseen meidän käsiimme annettuun toimeksiantoon erittäin vastuuntuntoisesti.
PARTNERISUHTEET
Teemme kaikkemme, jotta asiakkaan ei tarvitsi toimeksiannon meidän käsiimme toimittamisen jälkeen enää siitä huolta kantaa. Välitämme meidän työmme teknologiaa ja työn kulkua koskevat tiedot myös asiakkaalle. Eräs tärkeä partneri on myös ympäristö, sen huomioimme joka askeleella. Käymme yhdessä asiakkaiden kanssa uusia puuntaimia istuttamassa ja valvomme sekä sähköenergian että myös paperin kulutusta. Meille on myönnetty ISO 14001 ympäristöjohtamisjärjestelmän sertifikaatti.
LAADU
Kuulumme Viron ensimmäisten painotalojen joukkoon, jossa otettiin käyttöön CTP-teknologia, tarkoituksena laadukkaampien painotuotteiden valmistus. Investoimme jatkuvasti uusiin laitteisiin ja henkilöstöön, sillä vain tällä tavalla pystymme ylläpitämään ja kehittämään meidän laadunohjausta. Meille on myönnetty ISO 9001 laadunjärjestelmäsertifikaatti.
|